Brazzaville

Täten nyt jälkikäteen ilmoitan, että paikka, jossa olin oli Kongon tasavallan pääkaupunki Brazzaville. Ei siis siinä Kongossa jossa soditaan, vaan pienemmässä Kongossa joen toisella puolella. Matka liittyi siis juttuun, jossa epäillään Suomessa asuvaa ruandalaista osallisuudesta vuoden 1994 kansanmurhaan ja jossa minä olen epäillyn puolustaja. Tarkempia yksityiskohtia en voi kertoa.

Maa on myös Afrikan mittakaavassa kaoottinen. Maalla on mittavat öljy- ja puuvarat, eikä muuhun elinkeinoelämään ole juuri panostettu. Öljyä ja puuta viedään ja kaikki muu tuodaan valmiina maahan. Osittain syynä on EU:n maatalouspolitiikka, kaupoissa suurin osa elintarvikkeista tuntui olevan Ranskasta tai Italiasta.

Keskitetty vienti ja tuonti rikastuttaa eliittiä. Pääomavaltaisessa öljyteollisuudessa ei juurikaan ole työpaikkoja tavallisille ihmisille, jotka kituuttavat maaseudulla omavaraistaloudessa tai etsivät töitä maan kahdesta suuresta kaupungista, Brazzavillesta ja Pointe-Noiresta.

Öljyvaroista huolimatta maan pääkaupungin kadut olivat suurelta osin hiekkapohjaisia, ja sateella koko kaupunki oli liejussa. Sähköverkko ei toimi, vaan jokaisessa talossa on oma generaattori joka piti räminää pihalla.

Maata on johtanut vuodesta 1979 saakka sama mies, Denis Sassou Nguesso, lukuunottamatta 5 vuoden väkivaltaisesti päättynyttä jaksoa vuosina 1992-97. Hän on ovelasti pyytänyt ja saanut tukea Neuvostoliitolta, Ranskalta ja USA:lta kulloisenkin tilanteen mukaan. Jossain vaiheessa siellä on ilmeisesti tulossa presidentinvaalit, koska kadunvarsilla oli eri instanssien julisteita, joissa vakuuteltiin uskollisuutta ja kannatusta istuvalle presidentille.

Hyvänä puolena voisi pitää rumbamusiikkia, jonka tahdissa koko Afrikka joraa. Ihmiset muutenkin oli ystävällisiä. Paikallinen ruokakin on hyvää. Ruoka-aine joka selvästi ei ole Euroopasta oli maniokki, jota käytetään niin kuin meillä perunaa. Hedelmistä tähän aikaan mangot olivat kypsiä. Olin ottanut mukaan oman kuorimaveitsen ja se osoittautui hyväksi ideaksi.

Olin paikalla vain kolme kokonaista päivää joten vapaa-aika oli varsin niukkaa. Eräänä iltapäivänä uskaltauduin videokamera kourassa kuvaamaan elämää asuinalueella n. kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustassa. Paikallisen mittapuun mukaan alue on mielestäni keskiluokkainen. Kyselin ihmisiltä saako heitä kuvata, ja jos suostuivat niin kuvasin. Hauskaa oli, ja ihmiset oli ystävällisiä. Jossain vaiheessa sitten paikallinen 10-vuotiaiden poikien porukka sai päähänsä että minulla on varmasti rahaa taskussa (no oli sitä ehkä 20 € arvosta.) Tilanne oli aika hurja kun ehkä neljäkymmentä pikkupoikaa tungeksii ympärillä ja huutaa tahdissa "anna rahaa". Sitten joku aikuinen tuli sanomaan, että jättäkää tuo rauhaan, ei hänellä mitään ole, ja pääsin pois.

Ensi viikolla on kolme oikeudenkäyntiä, ja torstaista sunnuntaihin omistaudun pojalleni Otolle.