Uusi Suomi

Olen siirtänyt virtuaalisen olemassaoloni Uuden Suomen blogipalveluun. Keskustelu jatkukoon siellä.

Osoite on

villehoikkala.blogit.uusisuomi.fi

jos vanhainkodin hoitaja vohkii mummon rahoja niin kuka korvaa

Nyt kun oikeusjuttu on loppuun käsitelty niin sitä voi kommentoida julkisesti, kun ei sano asianomaisten nimiä. Asialla on nimittäin oikeuspoliittista ulottuvuutta.

Ikääntynyt leskirouva oli tullut siihen kuntoon, että hoitokotiin sijoittaminen vaikutti ainoalta oikealta ratkaisulta. Lapset olivat häntä pitkään hoitaneet, mutta terveys oli mennyt siihen pisteeseen että kotioloissa ei hoidosta enää selvitty.

Rouva sai kunnalta maksusitoumuksen yksityiseen hoitokotiin. Hän myi asuntonsa ja asettui hoitokotiin asumaan. Hoitajat huomasivat ilmeisesti sosiaaliviraston asiapapereista, että asunnon kauppahinta oli maksettu pankkitilille.

Rouvan tarvitsi kävelemisessään rollaattoria, jolloin eräs hoitajista, jota nyt kutsumme vaikkapa Jaanaksi, ehdotti, että rouva voisi antaa pankkiautomaatikorttinsa pin-koodin hänelle. Jaana voi käydä nostamassa taskurahaa rouvalle, jolla hän voi maksaa käteisenä maksettavia kuluja kuten lääkkeitä ja taksimatkoja ja pieniä ostoksia kanttiinista. Rouva suostui järjestelyyn, koska hänen kuntonsa oli jo niin huono että pankkiautomaatilla käyminen ei enää onnistunut.

Asiat etenivät sitten niin, että Jaana nostikin rahaa reippaanlaisesti, yhteensä noin 11.000 €, ja makseli pankin automaattipäätteellä rouvan tililtä omiakin laskujaan, kuten ostoksia nettikaupoista ja laivaristeilyn. Rouvan lapset onneksi huomasivat että jotain on tekeillä, sulkivat automaattikortin ja ilmoittivat asian poliisille. Asiaa käsiteltiin oikeudessa, ja Jaana tuomittiin kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen ensikertalaisena.

Jaana yritti saada tilanteen näyttämään siltä, että lapset olisivat kiristäneet rouvalta rahaa. Tähän ei enää uskottu, koska lapset järjestivät rouvalle asunnon muualta ja maksoivat isot summat yksityisestä hoidosta, kun elämä hoitokodissa tuntui vaaralliselta. Jos lapsilla olisi ollut anastamistarkoitus niin mistä sitä rahaa olisi yhtäkkiä taas löytynyt mummon auttamiseen?

Oleellinen kysymys oli siinä, joutuuko hoitokotia ylläpitävä säätiö korvaamaan rouvalle yhteisvastuullisesti Jaanan kanssa tämän anastamat rahat, 11.000 €. Käräjäoikeuden mukaan ei, hovioikeuden mukaan kyllä. Säätiö pyysi korkeimmalta oikeudelta valituslupaa muttei saanut. Rouva siis voitti jutun mutta prosessi kesti tekohetkestä alkaen kaksi ja puoli vuotta.

Oikeuspoliittinen ongelma on siinä, että vahingonkorvauslaki ei selkeästi sano, onko työnantaja korvausvelvollinen edes hoitoalalla, jos työntekijä tekee työtä tehdessään tahallisen rikoksen.
Vahingonkorvauslain 3. luvun 1 § mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Oleellinen pointti on sanat "virheellään tai laiminlyönnillään", kun kyseessä on rikos. Jos esim. työntekijä vetää työkaveriaan turpaan, se ei ole virhe eikä laiminlyönti. On ollut oikeusjuttu, jossa yksin työskennellyt asentaja oli varastellut asennuskohteistaan tavaraa, ja työnantaja ei joutunut vastuuseen, kun kyseessä ei ole virhe eikä laiminlyönti eikä työnantajalla ollut mahdollisuutta valvoa tai puuttua asiaan, kun asentaja työskenteli yksin.

Olisi kai yhteiskunnan edun mukaista, että hoitokodit velvotettaisiin pitämään kirjanpitoa hoidettavien varoista, jos henkilökunnalle annetaan tilinkäyttöoikeus. Nykyään asiasta on vain Kuntaliiton suositus, jonka noudattamista ei mitenkään valvota. Kyseisessä säätiössäkin oli kirjanpitolomakkeet, johon Jaanan olisi pitänyt merkitä rouvan tilitä tehnyt nostot, mutta kenenkään tehtäviin ei kuulunut valvoa tekikö Jaana niin, puhumattakaan että täsmäsivätkö merkinnät pankin tiliotteen kanssa. Välillä kävi mielessä, olisiko muukin henkilökunta ollut Jaanan kanssa juonessa mukana, koska heidän käyttäytymisensä oli varsin töykeää ja yhteistyöhalutonta kun asiaa selviteltiin. Muiden hoitajien osuudesta ei saatu kuitenkaan näyttöä.

On kai aika tyypillinen tilanne, että yksinäinen vanhus myy omistusasuntonsa ennen siirtymistä vanhainkotiin, joten epärehellisille hoitajille on tulossa helpot ja rahakkaat apajat kun väestö ikääntyy ja huonokuntoisia vanhuksia laitetaan hoitolaitoksiin yhä enemmän. Tästä syystä pitäisi tarkistaa vahingonkorvauslain 3. luvun 1 §:ää ja tehdä laista yksiselitteisempi. Esimerkiksi:

Työnantaja on velvollinen korvaamaan myös työnantajan työssään tekemän tahallisen rikoksen aiheuttamat vahingot, jos työnantaja ei pysty osoittamaan, ettei työnantaja olisi voinut estää rikoksen tapahtumista.

Presidenttiä ei tarvita

Presidentti ja valtioneuvosto ovat ottaneet yhteen taas kerran valtaoikeuksista ja lautaskiistasta.

On käsittämätöntä, että vielä niinkin sivistyneenä aikana kuin 1990-luvulla on laadittu Suomelle perustuslaki, joka johtaa jatkuviin tulkintaongelmiin. Laki on olemassa niitä tilanteita varten kun on erimielisyyttä. Kun kaikki sujuu hyvin ja sopuisasti, mihin lakia silloin tarvitaan? Miksi ei kerralla ole pystytty laatimaan sellaista lakia, josta jokainen saisi ensi lukemalla selkoa? Hävetkää!

Presidentin virasta voitaisiin luopua. Suomalaiseen suoraviivaiseen ja arkiseen poliittiseen kulttuuriin ei sopisi myöskään seremoniallinen presidentti.

Etelä-Afrikassa valtionpäämiestä kutsutaan presidentiksi, ja hänet valitsee maan parlamentti. Erillisiä presidentinvaaleja ei ole. Käytännössä presidenttinä toimii suurimman puolueen nimeämä henkilö, joka toimii myös hallituksen puheenjohtajana. Hän vastaa siis asemaltaan Suomen pääministeriä.

Etelä-Afrikassa luovuttiin seremoniallisesta presidentistä ja siirryttiin nykyiseen järjestelmään vuonna 1984 eli jo rotuerottelun aikana. Järjestelmää on pidetty toimivana myös demokraatian aikana. Edellinen presidentti Thabo Mbeki menetti oman puolueensa ANC:n luottamuksen vuonna 2008 ja joutui luopumaan tehtävästään. Satuin olemaan tuolloin työmatkalla Etelä-Afrikassa ja näin hänen jäähyväispuheensa suorana lähetyksenä televisiosta.

Etelä-Afrikan malli voisi olla myös Suomen malli. Valtaan kuuluu aina myös vastuu. Varsinkin nyt, kun meillä on toista kautta istuva presidentti, hän ei joudu minkäänlaiseen demokraattiseen vastuuseen tekemisistään. Jos kansa ei häneen enää luota, ei ole mitään keinoa saada häntä pois virastaan, ja kolmatta kannatuksen mittaamista ei laki salli. Nykypäivän maailmassa päätökset pitäisi tehdä tiimityönä eikä yhden ihmisen saneluna.

Presidentin tehtävään liittyvät perinteet voitaisiin aivan hyvin siirtää esim. pääministerin tai jonkun muun sopivan henkilön hoidettavaksi. Linnan juhlien loisteliaisuutta ei takuulla vähennä se, jos kättelyjonon ottaakin vastaan pääministeri. Kunniamerkkien jakamisia ja nauhojen leikkaamisia voi hoidella kuka milloinkin ehtii. Armeijan johtaminen kriisitilanteessa vaatii ammattitaitoa, selkeää tehtävänjakoa ja kansalaisten luottamusta. Asevelvollisena en tositilanteessa tuntisi oloani luottavaiseksi, jos korkeimman sodanjohdon toimivaltasuhteet ovat jatkuvan riitelyn aiheena.

Jos sana presidentti halutaan säilyttää suomen kielessä, ei mikään estäisi kutsumasta pääministeriä nimellä presidentti, aivan kuin Etelä-Afrikassa.

Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä

Eilen oli YK:n julistama naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä. Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio ja NYTKIS ry järjestivät Kolmen Sepän patsaalla mielenilmauksen. Monenlaista mielenosoitusta olen vuosien saatossa nähnyt, mutta tämä oli toteutukseltaan yksi mieleenpainuvimpia. Kolmen Sepän patsaan ympäristöäkin osattiin käyttää kekseliäästi. Patsaan ympärille oli siis pystytetty pahvisia naisfiguureja joihin oli kiinnitetty tositarina lähisuhdeväkivaltaan liittyvästä kuolemasta. Figuurien juurelle sai sytyttää kynttilän. Koskettava kokemus. Lisätietoja osoitteesta http://www.valoaeivakivaltaa.fi/

Saivartelun ennalta ehkäisemiseksi puhun nyt lähisuhdeväkivallasta, koska sen kohteeksi joutuu myös miehiä.

Rikosjuristina olen aika paljon ollut tämän surullisen ilmiön kanssa tekemisissä. Asiakaskunnassani on ollut sekä väkivaltaisia perheenjäseniä että väkivallan uhreja.
Lähisuhdeväkivaltajuttujen vaikeus on paitsi sen vakavuudessa ihmisten väliselle suhteelle, myös näyttökysymyksissä. Neljän seinän sisällä tapahtunutta on vaikea näyttää oikeaksi tai vääräksi. Perättömät rikosilmoitukset ovat varsin yleinen henkisen väkivallan muoto.

Usein väkivallan taustalla on tekijän heikot ihmissuhdetaidot, luonnehäiriöt ja päihteet. Vapaassa maassa näihin on vaikeaa puuttua yhteiskunnan keinoin. Jokainen toki tietää, että lyöminen on väärin ja sattuu. Voi olla, että solidaarisempi yhteiskunnallinen ilmapiiri voisi vaikuttaa ilmapiiriin myös perheissä. Uskoisin, että on olemassa myös joitakin keinoja, joilla väkivaltaisessa suhteissa olevien elämää voitaisiin helpottaa.

Poliisien arvomaailma voi joskus olla varsin outo. Juuri hoidin tapausta, jossa aviomies oli iskenyt teräaseella ulkomaalaista vaimoaan. Poliisi oli sallinut miehen siskon olla kuulusteluissa läsnä ja oli heti muistuttanut rouvaa, että oleskelulupa voidaan peruuttaa jos hän ottaa eron. Olen törmännyt myös tapauksiin, joissa poliisi on merkinnyt perheväkivaltaa koskevan rikosilmoituksen S- eli sekailmoitukseksi. Tällöin esitutkintaa ei käynnistetä, koska ilmoitusta vastaanottaneen poliisin mielestä ei ole syytä epäillä rikosta, vaikka uhri näin sanoo. Niin kauan kuin juttu on poliisin tiedostossa S-ilmoituksena, asianomistaja ei voi saada oikeuden määräämää tukihenkilöä. Tähän törmäsin kerran erään seksirikoksen alaikäistä uhria avustaessani, jonka kriisiterapiaa varten piti laittaa hattu kiertämään. Poliiseja on monenlaisia ja monet heistä tekevät työnsä kunnioituksen arvoisesti, mutta poliisin ammatti valitettavasti houkuttelee joitakin arvomaailmaltaan harhautuneita yksilöitä. Siksi poliisin toimintatapoja tulee tehdä yhtenäisemmiksi.

Toinen keino on lasten tapaamisoikeuden toteuttaminen valvottuna. Tämä oli kunnallisvaaleissa eräs vaaliteemoistani, ja lupaan ottaa asian ensi vuonna tarkempaan syyniin, kun olen nyt vuoden verran opetellut miten kunta toimii. Keravalla on tässä asiassa parantamisen varaa.

Valvotut tapaamiset siis tarkoittavat, että vanhempi jonka luona lapsi ei asu, saa tavata lastaan niin että läsnä tai viereisessä huoneessa on valvoja. Etuna on, että tapaajan on tultava tilanteeseen selvänä eikä tietenkään väkivaltaa suvaita. Tapaajan ei myöskään tarvitse tuolloin lähteä hakemaan lasta lähivanhemman kodista, mikä myös vähentää väkivallan riskiä. Jos valvotut tapaamiset sujuvat ongelmitta tietyn määräajan, niistä yleensä luovutaan.

Jokaisessa kunnassa on päiväkoteja jotka ovat viikonloput tyhjillään. Sinne kun palkataan tuntiliksalla lastenhoitaja ja vartija lauantai-iltapäiväksi, niin siinähän on kaikki mitä valvottujen tapaamisten järjestämiseen tarvitaan. Lastenhoitaja tukee tapaajaa tarvittaessa lapsen kanssa olemisessa, vartija taas valvoo turvallisuutta ja käännyttää tapaajan pois, jos hän ei käyttäydy tilanteen edellyttämällä tavalla. Yksinkertaista eikä edes kovin kallista, ja säästää monelta kiperältä tilanteelta. Parisuhteen päättymisen jälkeiset katkeruuden purkaukset kun voivat olla tuhoisia.

Tässäpä tämän päivän mietteet. Onnittelut hyvän mielenilmauksen järjestäjille ja karhunhalaukset kaikille, jotka olette joskus lähisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneet.

kotona taas

Ruanda-oikeudenkäynti vei minut Afrikkaan koko syksyksi, joten Keravan kunnallispolitiikasta olen varsin reippaasti sivussa. Samoin Lakimiesliiton edustajiston vaalit oli ja meni. Mutta elämä jatkuu. Budjettineuvottelut on käynnissä ja olen aika lailla kuunteluoppilaana. Kunnassa taloudenpito on niin toisenlaista kuin omassa firmassa.

Ruandan tapahtumista en kirjoitellut, koska juttuun sisältyi niin paljon salassa pidettävää. Aika paljon kommentoin muissa blogeissa ja Hesarin keskustelusivuilla olevia juttuja, ja kommentoinnista suurin osa oli väärien asiatietojen korjaamista.

Mutta nyt voisi jopa blogailla.

Tulevaisuus ja puolueet

Puhe krist. dem. puoluekokouksessa 29.8.2009




Päivi Räsäsen eilisestä puheesta jäi mieleen lausahdus siitä, että puolueista on tulossa pelkkiä vaaliorganisaatioita. Vaikka Räsänen halusikin ilmeisesti kommentillaan valottaa usein toistuvien vaalien vaikutusta puolueiden elämään, on asialla mielestäni syvempikin ulottuvuus.
Olen ollut nyt puoli vuotta Keravalla valtuutettuna ja olen opetellut kunnallisen päätöksenteon arkea. Keravalla ei ole yhtä selkeästi suurinta puoluetta, 51 paikan valtuustossa kokoomuksella on 16 paikkaa ja sdp:llä 15. Kaikkien päätösten syntyminen edellyttää asian kannatusta yli puoluerajojen. Useimmissa mielipiteitä jakavissa kysymyksissä melkein kaikkien puolueiden rivit ovat hajonneet. Ainoastaan kokoomus ja perussuomalaiset ovat pysyneet kaikissa merkittävimmissä äänestyksissä yhtenäisenä.


Käytännön valintatilanteessa, kun taantuman aikana tarpeet selvästi ylittävät resurssit, ei ole paljoa apua sen enempää puolueohjelmasta, Raamatusta, Marxin Pääomasta kuin Osmo Soininvaaran mielenkiintoisista yhteiskunnallisista ajatuksistakaan. Budjettia laskiessa ja eri ratkaisumallien vaikutuksia arvoitaessa huomaamme, että emme olekaan enää kokoomuslaisia, vihreitä, demareita tai kristillisdemokraatteja. Olemme eri taustoilta tulevia pieniä ihmisiä ratkaisemassa vaikeaa tehtävää, joka vaikuttaa 32.000 keravalaisen elämään. Ehkä saamme pientä makua kuuluisasta talvisodan hengestä.


Päätöksenteon hetkellä valtuutettu on kuitenkin pohjimmiltaan yksin. Mikä merkitys sitten puolueella tällaisessa politiittisessa kulttuurissa on? Tarvitaanko puolueita yleensäkään? Usein itsekin olen pysähtynyt miettimään, olisinko missään äänestyksessä toiminut yhtään eri tavalla, jos olisinkin vaikkapa demari tai vihreä. Onko aika ajanut puolueiden ohi?

Itse en usko puolueohjelmiin enkä julkilausumiin. Kuka niitä jaksaa ulkoa muistaa? Puolueen kuvallisen imagon on oltava sen verran laadukas ettei sitä tarvitse hävetä, ja toki se voi herättää myönteistä mielikuvaa energisestä puolueesta, kuten nyt eu-vaaleissa, mutta ei siitäkään ole innoittajaksi ihmiselle, joka huomaa että asiat omassa elinympäristössä on huonosti.

Puolue ei ole sitä varten, että puoluejohto ajattelee meidän puolestamme ja me laitamme aivot narikkaan. Ei ole olemassa patenttiratkaisuja jotka toimivat Hangosta Utsjoelle. Sen sijaan tulevaisuuden voittajapuolueella uskon olevan kaksi oleellista menestystekijää.

1. Tarjoaa vastakaikua mahdollisimman monen suomalaisen omiin oivalluksiin yhteiskunnallisessa ajattelussa
2. Varustaa ja rohkaisee tavallisia ihmisiä vaikuttajiksi.

Kaikkien puolueiden olemus ja toimintakulttuuri on muutoksessa. Emme suinkaan ole ainoa puolue joka etsii identiteettiään ja keinoja vastata suomalaisten mielenkiintoon. Muutoksessa pieni laiva pystyy luovimaan nopeammin kuin suuri. Siksi kd:n peli ei ole menetetty vaan meillä on vielä kaikki mahdollisuudet ihan mihin tahansa.

Kristillisellä koululla on valinnan paikka

Opetusministeriön antaman ennakkotiedon mukaisesti Keravan kristillinen koulu saa toimiluvan valintansa mukaan joko Järvenpäähän tai Keravalle.

Kristillisen koulun kannatusyhdistys joutuu vaikean valinnan eteen. Vaihtoehtoina ovat Järvenpään lakkautetun maatalousoppilaitoksen tilat tai Kanniston koulun tilat Keravalla. Jo nyt on selvää, että molemmilla vaihtoehdoilla on kannattajia niin yhdistyksen hallituksessa kuin sen rivijäsenten keskuudessa. Kannatusyhdistyksen tulee ratkaista myös, tehdäänkö päätös uusista tiloista yhdistyksen hallituksessa vai järjestetäänkö ylimääräinen yhdistyksen kokous.

Tilanne on erinomaisella tavalla kuvattu Vasemmistoliiton Keravan osaston sivuilla www.keravanvasemmisto.net Tässä samalla haluan kiittää vasemmistoa tasapuolisesta ja maltillisesta asian käsittelystä heidän omilla www-sivuillaan.

Pyydän keravalaisilta ymmärtämystä kristillisen koulun väkeä kohtaan. He ovat olleet sivullisina harvinaisen värikkäässä, täysin yllättäen alkaneessa kunnallispoliittisessa draamassa. Yhdistyksen hallituksen jäsenistä kenelläkään ei ole tietääkseni taustaa politiikassa, ainoastaan rehtori Jukka Sipilä on Tuusulassa kristillisdemokraattien valtuutettu. Suuren mediahuomion, politisoituneen keskustelun sekä taloudellisten, käytännöllisten ja teknisten seikkojen ohella heidän päätöksentekoonsa vaikuttaa päällimmäisenä se, että kyseessä on heidän omien lastensa koulu.

Näin ollen vetoan keravalaisiin, että kristillisen koulun päättäjille annettaisiin työrauha.