jos vanhainkodin hoitaja vohkii mummon rahoja niin kuka korvaa
Nyt kun oikeusjuttu on loppuun käsitelty niin sitä voi kommentoida julkisesti, kun ei sano asianomaisten nimiä. Asialla on nimittäin oikeuspoliittista ulottuvuutta.
Ikääntynyt leskirouva oli tullut siihen kuntoon, että hoitokotiin sijoittaminen vaikutti ainoalta oikealta ratkaisulta. Lapset olivat häntä pitkään hoitaneet, mutta terveys oli mennyt siihen pisteeseen että kotioloissa ei hoidosta enää selvitty.
Rouva sai kunnalta maksusitoumuksen yksityiseen hoitokotiin. Hän myi asuntonsa ja asettui hoitokotiin asumaan. Hoitajat huomasivat ilmeisesti sosiaaliviraston asiapapereista, että asunnon kauppahinta oli maksettu pankkitilille.
Rouvan tarvitsi kävelemisessään rollaattoria, jolloin eräs hoitajista, jota nyt kutsumme vaikkapa Jaanaksi, ehdotti, että rouva voisi antaa pankkiautomaatikorttinsa pin-koodin hänelle. Jaana voi käydä nostamassa taskurahaa rouvalle, jolla hän voi maksaa käteisenä maksettavia kuluja kuten lääkkeitä ja taksimatkoja ja pieniä ostoksia kanttiinista. Rouva suostui järjestelyyn, koska hänen kuntonsa oli jo niin huono että pankkiautomaatilla käyminen ei enää onnistunut.
Asiat etenivät sitten niin, että Jaana nostikin rahaa reippaanlaisesti, yhteensä noin 11.000 €, ja makseli pankin automaattipäätteellä rouvan tililtä omiakin laskujaan, kuten ostoksia nettikaupoista ja laivaristeilyn. Rouvan lapset onneksi huomasivat että jotain on tekeillä, sulkivat automaattikortin ja ilmoittivat asian poliisille. Asiaa käsiteltiin oikeudessa, ja Jaana tuomittiin kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen ensikertalaisena.
Jaana yritti saada tilanteen näyttämään siltä, että lapset olisivat kiristäneet rouvalta rahaa. Tähän ei enää uskottu, koska lapset järjestivät rouvalle asunnon muualta ja maksoivat isot summat yksityisestä hoidosta, kun elämä hoitokodissa tuntui vaaralliselta. Jos lapsilla olisi ollut anastamistarkoitus niin mistä sitä rahaa olisi yhtäkkiä taas löytynyt mummon auttamiseen?
Oleellinen kysymys oli siinä, joutuuko hoitokotia ylläpitävä säätiö korvaamaan rouvalle yhteisvastuullisesti Jaanan kanssa tämän anastamat rahat, 11.000 €. Käräjäoikeuden mukaan ei, hovioikeuden mukaan kyllä. Säätiö pyysi korkeimmalta oikeudelta valituslupaa muttei saanut. Rouva siis voitti jutun mutta prosessi kesti tekohetkestä alkaen kaksi ja puoli vuotta.
Oikeuspoliittinen ongelma on siinä, että vahingonkorvauslaki ei selkeästi sano, onko työnantaja korvausvelvollinen edes hoitoalalla, jos työntekijä tekee työtä tehdessään tahallisen rikoksen.
Vahingonkorvauslain 3. luvun 1 § mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Oleellinen pointti on sanat "virheellään tai laiminlyönnillään", kun kyseessä on rikos. Jos esim. työntekijä vetää työkaveriaan turpaan, se ei ole virhe eikä laiminlyönti. On ollut oikeusjuttu, jossa yksin työskennellyt asentaja oli varastellut asennuskohteistaan tavaraa, ja työnantaja ei joutunut vastuuseen, kun kyseessä ei ole virhe eikä laiminlyönti eikä työnantajalla ollut mahdollisuutta valvoa tai puuttua asiaan, kun asentaja työskenteli yksin.
Olisi kai yhteiskunnan edun mukaista, että hoitokodit velvotettaisiin pitämään kirjanpitoa hoidettavien varoista, jos henkilökunnalle annetaan tilinkäyttöoikeus. Nykyään asiasta on vain Kuntaliiton suositus, jonka noudattamista ei mitenkään valvota. Kyseisessä säätiössäkin oli kirjanpitolomakkeet, johon Jaanan olisi pitänyt merkitä rouvan tilitä tehnyt nostot, mutta kenenkään tehtäviin ei kuulunut valvoa tekikö Jaana niin, puhumattakaan että täsmäsivätkö merkinnät pankin tiliotteen kanssa. Välillä kävi mielessä, olisiko muukin henkilökunta ollut Jaanan kanssa juonessa mukana, koska heidän käyttäytymisensä oli varsin töykeää ja yhteistyöhalutonta kun asiaa selviteltiin. Muiden hoitajien osuudesta ei saatu kuitenkaan näyttöä.
On kai aika tyypillinen tilanne, että yksinäinen vanhus myy omistusasuntonsa ennen siirtymistä vanhainkotiin, joten epärehellisille hoitajille on tulossa helpot ja rahakkaat apajat kun väestö ikääntyy ja huonokuntoisia vanhuksia laitetaan hoitolaitoksiin yhä enemmän. Tästä syystä pitäisi tarkistaa vahingonkorvauslain 3. luvun 1 §:ää ja tehdä laista yksiselitteisempi. Esimerkiksi:
Työnantaja on velvollinen korvaamaan myös työnantajan työssään tekemän tahallisen rikoksen aiheuttamat vahingot, jos työnantaja ei pysty osoittamaan, ettei työnantaja olisi voinut estää rikoksen tapahtumista.
Ikääntynyt leskirouva oli tullut siihen kuntoon, että hoitokotiin sijoittaminen vaikutti ainoalta oikealta ratkaisulta. Lapset olivat häntä pitkään hoitaneet, mutta terveys oli mennyt siihen pisteeseen että kotioloissa ei hoidosta enää selvitty.
Rouva sai kunnalta maksusitoumuksen yksityiseen hoitokotiin. Hän myi asuntonsa ja asettui hoitokotiin asumaan. Hoitajat huomasivat ilmeisesti sosiaaliviraston asiapapereista, että asunnon kauppahinta oli maksettu pankkitilille.
Rouvan tarvitsi kävelemisessään rollaattoria, jolloin eräs hoitajista, jota nyt kutsumme vaikkapa Jaanaksi, ehdotti, että rouva voisi antaa pankkiautomaatikorttinsa pin-koodin hänelle. Jaana voi käydä nostamassa taskurahaa rouvalle, jolla hän voi maksaa käteisenä maksettavia kuluja kuten lääkkeitä ja taksimatkoja ja pieniä ostoksia kanttiinista. Rouva suostui järjestelyyn, koska hänen kuntonsa oli jo niin huono että pankkiautomaatilla käyminen ei enää onnistunut.
Asiat etenivät sitten niin, että Jaana nostikin rahaa reippaanlaisesti, yhteensä noin 11.000 €, ja makseli pankin automaattipäätteellä rouvan tililtä omiakin laskujaan, kuten ostoksia nettikaupoista ja laivaristeilyn. Rouvan lapset onneksi huomasivat että jotain on tekeillä, sulkivat automaattikortin ja ilmoittivat asian poliisille. Asiaa käsiteltiin oikeudessa, ja Jaana tuomittiin kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen ensikertalaisena.
Jaana yritti saada tilanteen näyttämään siltä, että lapset olisivat kiristäneet rouvalta rahaa. Tähän ei enää uskottu, koska lapset järjestivät rouvalle asunnon muualta ja maksoivat isot summat yksityisestä hoidosta, kun elämä hoitokodissa tuntui vaaralliselta. Jos lapsilla olisi ollut anastamistarkoitus niin mistä sitä rahaa olisi yhtäkkiä taas löytynyt mummon auttamiseen?
Oleellinen kysymys oli siinä, joutuuko hoitokotia ylläpitävä säätiö korvaamaan rouvalle yhteisvastuullisesti Jaanan kanssa tämän anastamat rahat, 11.000 €. Käräjäoikeuden mukaan ei, hovioikeuden mukaan kyllä. Säätiö pyysi korkeimmalta oikeudelta valituslupaa muttei saanut. Rouva siis voitti jutun mutta prosessi kesti tekohetkestä alkaen kaksi ja puoli vuotta.
Oikeuspoliittinen ongelma on siinä, että vahingonkorvauslaki ei selkeästi sano, onko työnantaja korvausvelvollinen edes hoitoalalla, jos työntekijä tekee työtä tehdessään tahallisen rikoksen.
Vahingonkorvauslain 3. luvun 1 § mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Oleellinen pointti on sanat "virheellään tai laiminlyönnillään", kun kyseessä on rikos. Jos esim. työntekijä vetää työkaveriaan turpaan, se ei ole virhe eikä laiminlyönti. On ollut oikeusjuttu, jossa yksin työskennellyt asentaja oli varastellut asennuskohteistaan tavaraa, ja työnantaja ei joutunut vastuuseen, kun kyseessä ei ole virhe eikä laiminlyönti eikä työnantajalla ollut mahdollisuutta valvoa tai puuttua asiaan, kun asentaja työskenteli yksin.
Olisi kai yhteiskunnan edun mukaista, että hoitokodit velvotettaisiin pitämään kirjanpitoa hoidettavien varoista, jos henkilökunnalle annetaan tilinkäyttöoikeus. Nykyään asiasta on vain Kuntaliiton suositus, jonka noudattamista ei mitenkään valvota. Kyseisessä säätiössäkin oli kirjanpitolomakkeet, johon Jaanan olisi pitänyt merkitä rouvan tilitä tehnyt nostot, mutta kenenkään tehtäviin ei kuulunut valvoa tekikö Jaana niin, puhumattakaan että täsmäsivätkö merkinnät pankin tiliotteen kanssa. Välillä kävi mielessä, olisiko muukin henkilökunta ollut Jaanan kanssa juonessa mukana, koska heidän käyttäytymisensä oli varsin töykeää ja yhteistyöhalutonta kun asiaa selviteltiin. Muiden hoitajien osuudesta ei saatu kuitenkaan näyttöä.
On kai aika tyypillinen tilanne, että yksinäinen vanhus myy omistusasuntonsa ennen siirtymistä vanhainkotiin, joten epärehellisille hoitajille on tulossa helpot ja rahakkaat apajat kun väestö ikääntyy ja huonokuntoisia vanhuksia laitetaan hoitolaitoksiin yhä enemmän. Tästä syystä pitäisi tarkistaa vahingonkorvauslain 3. luvun 1 §:ää ja tehdä laista yksiselitteisempi. Esimerkiksi:
Työnantaja on velvollinen korvaamaan myös työnantajan työssään tekemän tahallisen rikoksen aiheuttamat vahingot, jos työnantaja ei pysty osoittamaan, ettei työnantaja olisi voinut estää rikoksen tapahtumista.
posted by Ville Hoikkala | 2:04 AM
2 Comments:
Tässähän on ongelmana ilmeisesti se, että tarkoituksellista rikollista toimintaa pidetään työnantajan kannalta sen verran hankalasti ennakoitavana toimintana, että sen automaattista korvaamista ei ole pidetty mahdollisena. Työohjeista yms. ei ole paljoakaan iloa, jos työn suorittaja tahallaan toimii toisin, ja toisaalta kaikkia työntekijöitä ei tyypillisesti voida valvoa kaiken aikaa. Tällöin ongelma on se, että valvontaa ei aina voida järkevällä tavalla toteuttaa lainkaan tai sitten sen järjestäminen on ehkä mahdollista, mutta maksaa rahaa, jolloin ongelmaksi muodostuu rajaveto: kuinka paljon valvontaa pitää missäkin tilanteessa järjestää.
Esimerkiksi jos ongelmana on se, että yksinään työskentelevä asentaja voi pölliä tavaraa, niin on toki mahdollista järjestää työajat niin, että paikalla on aina vähintään kaksi asentajaa, mutta tämä voi tarkoittaa sitä, että joudutaan maksamaan palkkaa toiselle, vaikka tällä ei välttämättä ole mitään järkevää tekemistä. Ja entäs sitten, jos toinen asentaja ohjeista piittaamatta "jää ylitöihin" tai hipsii työpaikalle toisen jo lähdettyä? Voidaan toki käyttää ajastettuja lukkoja, kulkukortteja yms., mutta tämä nostaa kustannuksia ja toisaalta riski omien työntekijöiden tekemistä merkittävistä rikoksista lienee tyypillisesti hyvin pieni.
Toisaalta tuollaisessa hoitokotiskenaariossa saattaisi hyvinkin olla mahdollista melko yksinkertaisilla käytännön järjestelyillä tehdä väärinkäytöksistä vaikeita. Voisi esim. ajatella, että yhtä tiliä kyttäisi vähintään kaksi henkilökuntaan kuuluvaa, vaikka niin, että nostoista pidetään kirjaa ja kerran kuussa tiliotteesta tarkistetaan, että muita kuin kirjattuja nostoja ei ole tehty. Jos nostoja voivat tehdä myös muut tahot, saattaisi olla perusteltua ottaa oma kortti hoitolaitokselle, jolloin voitaisiin erotella ne nostot, jotka hoitolaitos on tehnyt (näkynee otteella?). Voitaisiin myös sopia erikseen esim. kuukausittaisesta nostoerästä (käyttömenoihin) ja sitten erikseen, jos tulee isompia tarpeita.
Tuollainen käyttäjän oman kortin ja PIN-koodin antaminen kuulostaa kyllä väärinkäytöksille melko alttiilta järjestelyltä, vaikka toki käytännössä se on hyvin helppo toteuttaa. Ei taida olla ihan pankin asiakassopimuksen hyväksymä käytäntö kuitenkaan? Jonkinlaiset viranomaisohjeet voisivat kieltämättä olla ihan paikallaan. Siitä en ole ihan vakuuttunut, että kaikkia työsuhteita ja tilanteita koskeva yleissäännös vahingonkorvauslain 3 lukuun olisi se kaikkein tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Sitä paitsi, kuten hovioikeuden ratkaisu osoittaa, olemassa oleva lainsäädäntökin mahdollistaa korvauksen määräämisen.
En tiedä mitä hovioikeus on tuomiossaan sanonut (vai onko sanonut mitään kovin spesifiä), mutta katsoisin, että suoraviivaisin tapa työnantajan korvausvastuun aikaansaamiseen kuvailemassasi tilanteessa lienee rikosvastuu. Rikosoikeudellisista sanktioista kun tuppaa (lähes aina) seuraamaan myös vahingonkorvausvelvollisuus.
Se, että työnantaja on yleensä oikeushenkilö tarkoittaa sitä, että, se voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen vain RL 9 luvun edellytysten täyttyessä. Yksi näistä edellytyksistä on se, että yhteisösakko on rikoslaissa määritelty mahdolliseksi kyseisen rikoksen kohdalla. Maksuvälinepetoksen osalta tämä ilmenee RL 37:14:n säännöksestä. Muilta osin vaatimukset ilmenevät RL 9:2-3:ssä, eivätkä ne ole mitenkään mahdottomia täyttää tässä hoitokotitilanteessakaan.
Pari potentiaalisesti mielenkiintoista pointtia tästä mallista vielä. Mainittu RL 37:14 ei koske lievää maksuvälinepetosta, joten edellä mainittua reittiä ei voi käyttää jos väärinkäyttö on ollut kokonaisuutena arvioiden vähäistä. Toisaalta mainitsemasi toisen tapauksen (asentajien asennuskohteista varastamat tavarat) osalta merkitystä on voinut olla sillä, että varkausrikokset (RL 28 luku) eivät näyttäisi olevan yhteisösakon piirissä.
Jutun teki hankalaksi se, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden perustelut päinvastaisista ratkaisuista oli erittäin niukat, eikä niistä ole apua vastaavanlaisiin tilanteisiin jatkossa joutuneille.
Olen joskus avustanut asianomistajaa Vantaan käräjäoikeuden jutussa, jossa häntä oli epäilty aiheettomasti myymälävarkaudesta ja viety vartijoiden koppiin, jossa hän on saanut ahtaanpaikankammo-kohtauksen jonka vartija taltutti pampulla. Vartija tuomittiin pahoinpitelystä ja työnantajana toiminut vartiointiliike tuomittiin korvauksiin.
Yhteisösakon osalta hankalaa on se, että laki sallii sen vain jos virallinen syyttäjä sitä ajaa, ja jos syyttäjä ei asialle lämpene niin siihen se jää.
Epäselvä laki yhdistettynä oikeusistuinten niukkaan tulkintalinjaan ei tee hyvää ihmisten uskolle oikeuslaitokseen.
Post a Comment
<< Home