Nelosen uutiset on raportoinut, että Suomessa asuvan ruandalaisen osuutta joukkotuhontaan koskevassa asiassa on jätetty lisätutkintapyyntö.
Tässä on lisätutkintapyyntö muokattuna niin, että salassa pidettävät sekä todistajien henkilöllisyyden tunnistamisen mahdollistavat yksityiskohdat on poistettu.
---------------------------------------
VALTIONSYYTTÄJÄ RAIJA TOIVIAISELLE
LISÄTUTKINTAPYYNTÖ
Pyydän kunnioittaen valtionsyyttäjää määräämään tutkittavaksi, sisältääkö esitutkinta-aineisto lausumia, jotka on saatu kiduttamalla. Tällaisen lausuman käyttö todisteena oikeudellisessa menettelyssä on Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen (SopS 60/1989) 15. artiklan nojalla kielletty. Pyydän myös selvittämään, ovatko Ruandan viranomaiset käyttäneet jutun todistajien kuulusteluissa menetelmiä, jotka ovat esitutkintalain 24 § vastaisia, ja mikä merkitys näin mahdollisesti saaduille lausumille on esitutkinnassa annettava.
PERUSTEET
Olen tavannut henkilöitä, jotka ovat paenneet loppuvuodesta 2008 Ruandasta.
Kaikki henkilöt ovat paenneet vuonna 1994 Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Ruandan, Kongon ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n sopimuksen mukaisesti heidät on palautettu Ruandaan vuonna 1997, jonka jälkeen heidät on välittömästi vangittu. Heidän kertomansa mukaan heitä itseään ja muita vankeja on kidutettu ankarasti, kunnes he ovat myöntäneet osallistuneensa Ruandan kansanmurhan aikana 1994 joukkotuhontaan. Tämän jälkeen kidutus on lopetettu, mutta vangeille on annettu erilaisia etuuksia, jos he ovat kertoneet muista kylän henkilöistä, mitä he ovat kansanmurhan aikana tehneet. Tapaamaani henkilöt kertoivat yksityiskohtaisesti, kuinka viranomaiset olivat kehottaneet vankeja yhdessä laatimaan kertomuksia, jotka osoittavat että kansanmurha heidän kylässään oli ennalta suunniteltu. Vankeja ohjeistettiin niin, että kertomuksissa tulisi mainita kylän vaikutusvaltaisia henkilöitä sekä niitä, joiden tiedettiin olevan ulkomailla.
Tietojen keruuta johti Ruandan valtion keskussyyttäjänvirasto Parquêt Général sekä kansanmurhan uhreja tukeva järjestö Ibuka. Näiden instanssien edustajia kävi vankiloissa jatkuvasti. Kidutusta ylläpiti kuitenkin vankilan oma henkilökunta.
Vankilaolot olivat olleet epäinhimilliset. Sellit olivat niin ahtaita, että vangit joutuivat nukkumaan päällekäin. Ruokaa sai kupillisen maissia päivässä. Kidutuskeinoista keskeisin oli lyöminen. Tapaamani henkilöt kertoivat, kuinka heidän nähtensä useita vankeja oli hakattu kuoliaaksi. Vankeja, jotka eivät myöntäneet osuuttaan kansanmurhaan, kidutettiin jatkuvasti. Vankilan pihalla oli kidutuskoppi, jossa jotakuta vankia pahoinpideltiin lähes päivittäin, ja sieltä hänen kivunhuutonsa kuuluivat kaikkien vankien korviin. Psykologisena kidutuskeinona käytettiin mm. tilanteita, joissa vangeille kerrottiin että heidät vapautetaan tiettynä päivänä, ja jopa päästettiin vankilan portista ulos, mutta heti pidätettiin ja vietiin takaisin vankilaan.
Vankeja, jotka tunnustivat osuutensa joukkotuhontaan ja puhuivat syyttäjäviraston toivomalla tavalla kylän johtohenkilöiden tekemisistä, palkittiin paremmilla selleillä ja ravinnolla sekä luvalla tavata perheenjäseniään. Monia heistä vapautettiinkin. Vapautetuille vangeille on määrätty suuria määriä pakkotyötä ennalta määräämättömäksi ajanjaksoksi, ja joitakin heistä on syytetty uudestaan kansanmurhaan liittyvistä rikoksista. Kaikki tapaamani henkilöt on vapautettu yli 10 vuoden tutkintavankeuden jälkeen, kun he ovat valheellisesti myöntäneet osallisuutensa kansanmurhaan.
Pahoinpitelyä ja toisten vankien pahoinpitelyn seuraamista on selkeästi pidettävä kidutuksena. Alkeelliset vankilaolot ovat Suomen mittapuun mukaan jo kidutusta itsessään, mutta rikostutkinnassa annettavien lausumien yhdistäminen näin järkyttävistä vankilaoloista vapautumiseen on vähintäänkin esitutkintalain 24 § vastaista esitutkintamenettelyä. Haluan kuitenkin tasapuolisuuden nimissä selventää, että tämän esitutkinnan asianosaisia on kidutettu jo 1990-luvun puolella, eli kauan ennen kuin B:tä koskeva esitutkinta on missään instanssissa alkanut. Kidutusta on käytetty Ruandassa laajamittaisemmin vuoden 1994 tapahtumia koskevien halutunlaisten lausumien saamiseksi, eikä se liity nimenomaisesti B:tä koskevaan prosessiin. Ruanda on ratifioinut Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen vasta 15.12.2008.
Keravalla 16.3.2009
Ville Hoikkala
OTM
