jos vanhainkodin hoitaja vohkii mummon rahoja niin kuka korvaa

Nyt kun oikeusjuttu on loppuun käsitelty niin sitä voi kommentoida julkisesti, kun ei sano asianomaisten nimiä. Asialla on nimittäin oikeuspoliittista ulottuvuutta.

Ikääntynyt leskirouva oli tullut siihen kuntoon, että hoitokotiin sijoittaminen vaikutti ainoalta oikealta ratkaisulta. Lapset olivat häntä pitkään hoitaneet, mutta terveys oli mennyt siihen pisteeseen että kotioloissa ei hoidosta enää selvitty.

Rouva sai kunnalta maksusitoumuksen yksityiseen hoitokotiin. Hän myi asuntonsa ja asettui hoitokotiin asumaan. Hoitajat huomasivat ilmeisesti sosiaaliviraston asiapapereista, että asunnon kauppahinta oli maksettu pankkitilille.

Rouvan tarvitsi kävelemisessään rollaattoria, jolloin eräs hoitajista, jota nyt kutsumme vaikkapa Jaanaksi, ehdotti, että rouva voisi antaa pankkiautomaatikorttinsa pin-koodin hänelle. Jaana voi käydä nostamassa taskurahaa rouvalle, jolla hän voi maksaa käteisenä maksettavia kuluja kuten lääkkeitä ja taksimatkoja ja pieniä ostoksia kanttiinista. Rouva suostui järjestelyyn, koska hänen kuntonsa oli jo niin huono että pankkiautomaatilla käyminen ei enää onnistunut.

Asiat etenivät sitten niin, että Jaana nostikin rahaa reippaanlaisesti, yhteensä noin 11.000 €, ja makseli pankin automaattipäätteellä rouvan tililtä omiakin laskujaan, kuten ostoksia nettikaupoista ja laivaristeilyn. Rouvan lapset onneksi huomasivat että jotain on tekeillä, sulkivat automaattikortin ja ilmoittivat asian poliisille. Asiaa käsiteltiin oikeudessa, ja Jaana tuomittiin kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen ensikertalaisena.

Jaana yritti saada tilanteen näyttämään siltä, että lapset olisivat kiristäneet rouvalta rahaa. Tähän ei enää uskottu, koska lapset järjestivät rouvalle asunnon muualta ja maksoivat isot summat yksityisestä hoidosta, kun elämä hoitokodissa tuntui vaaralliselta. Jos lapsilla olisi ollut anastamistarkoitus niin mistä sitä rahaa olisi yhtäkkiä taas löytynyt mummon auttamiseen?

Oleellinen kysymys oli siinä, joutuuko hoitokotia ylläpitävä säätiö korvaamaan rouvalle yhteisvastuullisesti Jaanan kanssa tämän anastamat rahat, 11.000 €. Käräjäoikeuden mukaan ei, hovioikeuden mukaan kyllä. Säätiö pyysi korkeimmalta oikeudelta valituslupaa muttei saanut. Rouva siis voitti jutun mutta prosessi kesti tekohetkestä alkaen kaksi ja puoli vuotta.

Oikeuspoliittinen ongelma on siinä, että vahingonkorvauslaki ei selkeästi sano, onko työnantaja korvausvelvollinen edes hoitoalalla, jos työntekijä tekee työtä tehdessään tahallisen rikoksen.
Vahingonkorvauslain 3. luvun 1 § mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Oleellinen pointti on sanat "virheellään tai laiminlyönnillään", kun kyseessä on rikos. Jos esim. työntekijä vetää työkaveriaan turpaan, se ei ole virhe eikä laiminlyönti. On ollut oikeusjuttu, jossa yksin työskennellyt asentaja oli varastellut asennuskohteistaan tavaraa, ja työnantaja ei joutunut vastuuseen, kun kyseessä ei ole virhe eikä laiminlyönti eikä työnantajalla ollut mahdollisuutta valvoa tai puuttua asiaan, kun asentaja työskenteli yksin.

Olisi kai yhteiskunnan edun mukaista, että hoitokodit velvotettaisiin pitämään kirjanpitoa hoidettavien varoista, jos henkilökunnalle annetaan tilinkäyttöoikeus. Nykyään asiasta on vain Kuntaliiton suositus, jonka noudattamista ei mitenkään valvota. Kyseisessä säätiössäkin oli kirjanpitolomakkeet, johon Jaanan olisi pitänyt merkitä rouvan tilitä tehnyt nostot, mutta kenenkään tehtäviin ei kuulunut valvoa tekikö Jaana niin, puhumattakaan että täsmäsivätkö merkinnät pankin tiliotteen kanssa. Välillä kävi mielessä, olisiko muukin henkilökunta ollut Jaanan kanssa juonessa mukana, koska heidän käyttäytymisensä oli varsin töykeää ja yhteistyöhalutonta kun asiaa selviteltiin. Muiden hoitajien osuudesta ei saatu kuitenkaan näyttöä.

On kai aika tyypillinen tilanne, että yksinäinen vanhus myy omistusasuntonsa ennen siirtymistä vanhainkotiin, joten epärehellisille hoitajille on tulossa helpot ja rahakkaat apajat kun väestö ikääntyy ja huonokuntoisia vanhuksia laitetaan hoitolaitoksiin yhä enemmän. Tästä syystä pitäisi tarkistaa vahingonkorvauslain 3. luvun 1 §:ää ja tehdä laista yksiselitteisempi. Esimerkiksi:

Työnantaja on velvollinen korvaamaan myös työnantajan työssään tekemän tahallisen rikoksen aiheuttamat vahingot, jos työnantaja ei pysty osoittamaan, ettei työnantaja olisi voinut estää rikoksen tapahtumista.

Presidenttiä ei tarvita

Presidentti ja valtioneuvosto ovat ottaneet yhteen taas kerran valtaoikeuksista ja lautaskiistasta.

On käsittämätöntä, että vielä niinkin sivistyneenä aikana kuin 1990-luvulla on laadittu Suomelle perustuslaki, joka johtaa jatkuviin tulkintaongelmiin. Laki on olemassa niitä tilanteita varten kun on erimielisyyttä. Kun kaikki sujuu hyvin ja sopuisasti, mihin lakia silloin tarvitaan? Miksi ei kerralla ole pystytty laatimaan sellaista lakia, josta jokainen saisi ensi lukemalla selkoa? Hävetkää!

Presidentin virasta voitaisiin luopua. Suomalaiseen suoraviivaiseen ja arkiseen poliittiseen kulttuuriin ei sopisi myöskään seremoniallinen presidentti.

Etelä-Afrikassa valtionpäämiestä kutsutaan presidentiksi, ja hänet valitsee maan parlamentti. Erillisiä presidentinvaaleja ei ole. Käytännössä presidenttinä toimii suurimman puolueen nimeämä henkilö, joka toimii myös hallituksen puheenjohtajana. Hän vastaa siis asemaltaan Suomen pääministeriä.

Etelä-Afrikassa luovuttiin seremoniallisesta presidentistä ja siirryttiin nykyiseen järjestelmään vuonna 1984 eli jo rotuerottelun aikana. Järjestelmää on pidetty toimivana myös demokraatian aikana. Edellinen presidentti Thabo Mbeki menetti oman puolueensa ANC:n luottamuksen vuonna 2008 ja joutui luopumaan tehtävästään. Satuin olemaan tuolloin työmatkalla Etelä-Afrikassa ja näin hänen jäähyväispuheensa suorana lähetyksenä televisiosta.

Etelä-Afrikan malli voisi olla myös Suomen malli. Valtaan kuuluu aina myös vastuu. Varsinkin nyt, kun meillä on toista kautta istuva presidentti, hän ei joudu minkäänlaiseen demokraattiseen vastuuseen tekemisistään. Jos kansa ei häneen enää luota, ei ole mitään keinoa saada häntä pois virastaan, ja kolmatta kannatuksen mittaamista ei laki salli. Nykypäivän maailmassa päätökset pitäisi tehdä tiimityönä eikä yhden ihmisen saneluna.

Presidentin tehtävään liittyvät perinteet voitaisiin aivan hyvin siirtää esim. pääministerin tai jonkun muun sopivan henkilön hoidettavaksi. Linnan juhlien loisteliaisuutta ei takuulla vähennä se, jos kättelyjonon ottaakin vastaan pääministeri. Kunniamerkkien jakamisia ja nauhojen leikkaamisia voi hoidella kuka milloinkin ehtii. Armeijan johtaminen kriisitilanteessa vaatii ammattitaitoa, selkeää tehtävänjakoa ja kansalaisten luottamusta. Asevelvollisena en tositilanteessa tuntisi oloani luottavaiseksi, jos korkeimman sodanjohdon toimivaltasuhteet ovat jatkuvan riitelyn aiheena.

Jos sana presidentti halutaan säilyttää suomen kielessä, ei mikään estäisi kutsumasta pääministeriä nimellä presidentti, aivan kuin Etelä-Afrikassa.